Alkoholista luopuminen ei ollut nopea päätös. Se ei myöskään tapahtunut kerralla. Erittäin kosteiden yliopiston ensimmäisten vuosien jälkeen elämään tuli luontevasti huomattavasti kevyempiä aikoja alkoholin suhteen. Elämäntilanteet muuttuivat ja sain myös ensimmäisen lapseni. Raskaus oli toivottu eikä alkoholi kuulunutkaan elämääni koko raskausaikana. Vauvan kasvaessa palasin kuitenkin luontevasti alkoholin pariin ja käytin sitä samoista syistä kuin ennenkin: juhlistin kahdenkeskistä iltaa puolisoni kanssa, juhlin ystävien kanssa, rentouduin raskaan päivän jälkeen… Näihin syihin siis uskoin, enkä kovin paljon pohtinut sitä, miten paljon alkoholi oli kulttuurista, tapariippuvaista ja kenties lopulta jopa niin tuttua keholleni, että aivoni käskivät minun ratkaista erilaisia tunnetiloja juomalla alkoholia.
Alkoholi ei tuonut elämääni suurta draamaa, kuten työpaikan menettämistä. En myöskään ajautunut riitoihin humalassa tai joutunut pyytelemään seuraavana päivänä anteeksi käytöstäni. Se, että jokin ääni kuului yhä kovempaa mielessäni, ei vaatinut mitään suurta pohjakosketusta tai muuta niin sanotusti erityistä tapahtumaa. Monesti tunnutaan ajateltavan, että suhdettaan alkoholiin miettivät vain he, jotka joutuvat niin rajuihin tilanteisiin, etteivät voi jatkaa samaa rataa pitääkseen perheensä, työnsä tai henkensä.
Huomaatko, että alkaa tehdä mieli punaviiniä silloin kun on X olo?
Todellisuudessa minun kaltaisiani Tylsän Tavallisia alkoholinkäyttäjiä, joiden juomiskäyttäytyminen on kulttuurisen normaalin puitteissa, alkaa vaivata jokin kysymys omassa suhteessa alkoholiin ihan vain siksi.
Jostain tulee ajatus, joka kasvaa hiljalleen äänekkäämmäksi ääneksi. Se kysyy, miksi oikeastaan nyt juot? Huomaatko, että alkaa tehdä mieli punaviiniä aina silloin, kun on X olo? Eikö ala olla tylsää, että viini on valintasi johonkin tunteeseen, kun erilaisia keinoja parantaa omaa mielialaa tai käsitellä asioita olisi tarjolla loputtomasti? Ja kysymyksiä vain tulee ja tulee, lisää ja lisää.
Painiskelin suhteessani alkoholiin jo varhain, koska isäni on alkoholisti. Siitä asti, kun itse join ensimmäisen kerran itseni humalaan, olen ollut ylitarkkailija itselleni: tykkäänkö tästä vähän liikaa? Oletko isäsi kaltainen? Nämä ajatukset eivät tietenkään(!) estäneet minua juomasta ja nautin alkoholin tuomasta tunteesta paljon. Nousuhumalahan on ihana tunne. Ei kaikille, mutta minulle ja monelle muulle se on huumaavaa. Ja se on juuri oikea sanavalinta.
Viimeistään silloin, kun tantran harjoittaminen ja sen filosofia tulivat osaksi elämääni, oli jälleen aika katso alkoholia silmiin, ja valot päällä tällä kertaa: mitä valitsen silloin, kun valitsen alkoholin? Nyt ei ole mitään merkitystä sillä, onko kyseessä yksi iso viinilasillinen perjantai-iltana vai pullollinen skumppaa pikkujouluissa jatkodrinkkeineen.
Määrästä ja käyttökerroista riippumatta kysymys on sama. Ja vastaus oli minulle hyvin selvä: juon alkoholia, koska minulla on epämukava olo (riittävän lavea ilmaisu, ja se sopiikin tähän). Valitsen painaa epämukavuuden alas sen sijaan, että hoitaisin sen jotenkin ulos tai saisin sen katoamaan.
Kun en jaksa ajatella jotakin, on helppo tarttua drinkkiin. Kun olen hermostunut ja koen riittämättömyyttä, tekee kovasti mieli alkoholia. Ja usein tartun siihen.
Siinä miten käytin alkoholia, ei ollut mitään epätavanomaista. Viimeiset vuodet, arjen muuttuessa ja varmasti kahden lapsen kanssa eläessä, kulutin alkoholia selvästi vähemmän kuin moni tuttavani. Mutta alkoholi, kuten niin moni muukaan asia, ei ole suhteesi muihin. Se on suhteesi itseesi. Se, että alkoholilla on niin suuri rooli kulttuurissa ja sille on laaja hyväksyntä, ei vielä tee siitä ongelmatonta. Etenkään se ei tarkoita, että alkoholi olisi hyvästä. Voisiko olla… että alkoholi kannattaa jättää omasta elämästä pois?
