Vuonna 2019 vietin yli 6 kuukautta ilman alkoholia. Se oli pisin aika, jonka olen yhteen menoon ollut juomatta, kun en laske mukaan raskausaikoja. Tein päätöksen keväällä, kun taas kerran totesin, ettei minulla ollut edellisenä iltana alkoholia otettuani oikeasti kovin hyvä fiilis. Se väsytti, välillä tympäisi, teki olosta tahmean ja hitaan (mikä ei ole yllätys, sillä alkoholi tosiaan hidastaa mielen toimintaa!). Ja tämä siis sinä iltana kun join!
Seuraavana aamuna olo ei tietenkään ollut levännyt, vaan raskas, ja usein – silloinkin, kun olin juonut “vain” esimerkiksi kaksi 16 cl:n viiniannosta, tai juonut 4-5 normaalikokoista olutta, 0,33 l kipale siis – vähän ahdistunut. Kropassa ei tuntunut hyvältä ja siltä, että olipa kivaa eilen, vaan siltä että äkkiä tämä fiilis pois. Tiesin, ettei ollut kyse syömästäni tai syömättä jättämästäni ruoasta, unen määrästä tai seurasta. Alkoholi oli huijauskivaa. Nykyisin tiedän, että jo pari annosta alkoholia illalla voi pilata yöunen laadun, vaikka ei yöllä heräisikään – ainakaan muistaen heränneensä. Nyt tiedetään myös, että vaikkapa pari kertaa viikossa tissuttelu parilla kolmella lasillisella vaikuttaa kehon toimintaan kokonaisvaltaisesti ja saa helposti mielialan alakuloiseksi sekä energiatason lötköksi.
Päätös syntyi, kun totesin eräänä keväisenä aamupäivänä, että ei minua huvita muun väsymyksen ja elämän kuormituksen lisäksi olla väsähtänyt alkoholin takia. Siitä se lähti.
Olin räknännyt suhdettani alkoholiin usein aiemminkin. Puolisoni kanssa tartuimme myös erään (kotona rauhallisesti mutta useiden oluiden kanssa vietetyn) juhannuksen jälkeen ideaan jättää juominen kokonaan pois. Se päätös piti noin neljä kuukautta, kunnes triggeröidyin eräällä keikalla toisessa kaupungissa yhteen viinilasilliseen. Joka muuttui seuraavien viikkojen kuluessa yhteen lasiin toisaalla, ja sitten taas yhteen kosteaan illanviettoon ja niin edelleen.
Eli paluu entiseen. Tuosta kokemuksesta jäi kuitenkin hyvä muisto kytemään. Voin tuolloin todella hyvin, ja ennen kaikkea voin henkisesti yhä paremmin. Ajattelin, kuten niin moni muukin, että ah miten mahtavaa olla ilman alkoholia, mutta se on niin vaikeaa. En onnistunut siinä nyt, mahdankohan onnistua joskus, koska se olisi niin siistiä. Minulle se tarkoitti myös jatkuvan epäilyn, laskemisen, epävarmuuden kuormittavien tunteiden vapaaksi päästämistä. Vapautta pohdinnasta, mikä oli ok ja mikä ei, milloin oil menossa liian pitkälle tai olinko altis lipsahtamaan jonkun maagisen rajan toiselle puolelle. Voisiko minusta tulla se sama tyyppi, jollaisena oman isäni alkoholismin värittämä elämä näyttäytyi. Tämän rajankäynnin ja itsetarkkailun tunnistaa todella moni alkoholistin lapsi, mutta sitä voi olla vaikeampi ymmärtää erilaisella perhehistorialla.
Unelmaminä ei juo alkoholia
Olin ihailevan kateellinen ihmisille, jotka voivat juoda vain yhden alkumaljan ja jättää illan juomat siihen kerta toisensa jälkeen. Jos minä pääsin viinin makuun, halusin lisää. Unelmaminä eli elämää ilman alkoholia. Mutta käytännössä alkoholi kuului elämääni yhä vain. Kuin se olisi aina ollut siinä, väistämättä. Ihan kuin minä en voisi päättää siitä. Ehkä moni muukin tunnistaa ristiriitojen aallokon eri vaiheissa, jossa välillä on alistunut olo ja välillä alkaa sisuuntua. Pikkuhiljaa se sisuuntuminen alkaa ottaa enemmän ja enemmän tilaa ja sitä alkaa uskoa omaan kykyynsä olla joku muu kuin mitä sinulle on kerrottu olevasi. Se mitä olet tehnyt joskus ennen, ei ole se mitä tulet tekemään tänään ja koko loppuikäsi.
Koin siis todella hyväksi ajanjakson, jonka olin mieheni kanssa juomatta ja keskustelimme paljon tilanteista ja hetkistä, jotka laukaisivat halun juoda alkoholia. Se oli opettavaista, syvää ja hyvää aikaa. Tuo jakso taustalla olin myös varmasti seuraavalla sisuuntumiskierroksella varmempi ja rauhallisemman luottavainen omaan voimaani.