Vuoden 2019 aikana, aloitettuani maaliskuussa alkoholivapaan kauden, nostin lasia huulilleni noin kymmenenä eri päivänä. Ensimmäiseen puoleen vuoteen mahtui yhdet heinäkuiset polttarit, joissa join noin viisi annosta alkoholia, toisena elokuisena kertana yksi lasillinen kuohuviiniä. Siitä tahti kiihtyi ja loppuvuoteen mahtuikin sitten jo Halloween-bileitä ja kotona istuttuja iltoja viinipullosta lasiin kaataen ja “rentoutuen” kauan sitten opitulla tavalla. Ai että miten hyvältä se parina iltana tuntui!
Olisi mukavampaa sanoa, että ei se ole enää minua varten, koska olen valaistunut, mutta ei. Oli ihana tunne kokea kehoon leviävä rentoutumisen tunne punaviinin myötä, vetää syvään henkeä ja kokea levollisuutta ja hyvän olon tunteita, jotka kuuluvat nousuhumalaan. Se Halloween taas oli vähän eri tarina. Aamulla oli huono olo sekä fyysisesti että henkisesti. *
*krapulassa on muuten morkkis käytännössä aina, koska se kuuluu elimistön oirekuvaan. Morkkiksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko mokannut.
Mukana oli pari sellaistakin kertaa, kun totesin, että ei olisi kannattanut koskea koko litkuun. Olen ilmeisesti juonut elämässäni kylliksi olutta, sillä se ei maistu enää enkä nauti sen tuomasta tunteesta. Olut oli vuosikaudet suosikkijuomani, joten kappas vain. Väittäisin, että makuni ei ole kultivoitunut, vaan psyykkinen vaste ei vain enää ilmesty mestoille.
Ja sukujoulu, ah! En tehnyt tarpeeksi kovaa päätöstä, vaan menin flow’lla. Eli kuten arvata saattaa, otin pari annosta ensimmäisenä iltana ruokapöydässä, useamman annoksen seuraavana iltana, ja vielä yhden ison lasillisen valkoviiniä kolmantena iltana. Vaikka ajattelin, että ‘en ota tänään’, otin silti. Kieltäydyin terästetystä glögistä ja pöydässä tarjotuista snapseista, mutta sosiaalinen hermostuneisuus ja vanhat tavat veivät voiton heti alkumetreillä. Lyhyesti ja totuudenmukaisesti sanon: unohdin itseni.
Ja nyt sanon jotain mielestäni tärkeää: katuminen tai itsensä syyllistäminen eivät ole avain onneen tai auta menestymään jatkossa. Salaisuus on tutkia avoimesti ja arvostelematta, mitä tehty valinta herätti itsessä sekä teon aikana että sen jälkeen: heti sen jälkeen, seuraavana aamuna, seuraavien päivien aikana ja viikkojen tai kuukausien päästä. Seuraavia valintoja ja parempaa elämää ei tee itsensä piekseminen virheistä, vääristä valinnoista tai luovuttaminen oman epäkelpoisuuden takia. Ei.
Olen ja haluan edelleen itse olla rehellinen siitä, että joskus alkoholista on tullut tosi hyvä olo heti eikä se ole harmittanut aamullakaan, kun taas joskus – nykyään useimmiten – jo ensimmäisen aavistuksenomaisen humaltumisen tunteen myötä iskee epämukavuus ja harmitus siitä, ettei oloa saa pois kuin odottamalla ajan kuluvan. Humaltumisen tunne itsessään siis aiheuttaa nykyisin lähes aina epämukavan olon, kun ajatus ei kulje kunnolla ja värähtelytaajuus laskee. Ennen se sai aikaan voimaantumisen ja pystyvyyden tunteita.
Alkoholi ja humaltuminen tuntuu lähtökohtaisesti erilaiselta eri ihmisillä. Se ei riipu uskomuksista alkoholin suhteen, vaan jo ihan fysiologiasta. Alkoholi vaikuttaa meihin eri tavoin. Humaltuminen on jollekin jo ensimmäisellä kerralla inhottava tunne, jota ei tavoittele elämässä jatkossakaan. Se voi jollekin aiheuttaa lähinnä väsymyksen tunteen ja sitten sitä ihmettelee, miksi ihmiset tykkäävät niin kovasti juoda tällaisia juomia. Toisille se taas on kuin saapuisi kotiin, ja tunnetta tavoitellaan yhä uudestaan. Alkoholissa tuntuu olevan taikaa.
Tämän sanottuani on sanottava vielä se, että riippumatta siitä, miten alkoholi vaikuttaa itseen, jokainen voi lopettaa alkoholin käytön. Ihan jokainen.
